keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Rento päivä

Hei! Nyt ollaan jo viikon puolessa välissä ja huomenna torstaina saan tietää pääsenkö kouluun vai en. Jos pääsen olen todella onnellinen, mutta toisaalta taas surullinen, koska joutuisin olemaan erossa Yasminasta, koska olin suunnitellut että olen siihen asti kotona kunnes Yasmina täyttää kolme vuotta. Ja jos en pääse kouluun, olen tietenkin surullinen, mutta toisaalta saan sitten vielä olla rakkaani kanssa vielä kotona. Saa nähdä miten käy. Kerron teillekkin sitten uutiset huomenna kun tiedän! Toivotaan että kirje on kotona huomenna eikä yli huomenna ettei tarvi jännittää enempää. 
Tänään olemme vain olleet siskoni kanssa kotona, otimme aurinkoa ja iltapäivällä ystäväni Shomal tuli meille, kun emme olleet nähneet vähään aikaan. Hän kyllä aina osaa piristää ja on sellainen ilopilleri. Olen tuntenut hänet neljä vuotta, kun olimme samalla luokalla turvallisuusalalla. Ja minä lopetin koulun ensimmäisellä luokalla  ja nyt hän valmistui koulusta. Oon ylpeä susta muru! <3 Höpöttelimme, söimme mansikoita ja leikimme Yasminan kanssa. Vielä illemmalla tätini kysyi voisivatko he tulla pikaisesti käymään, joten hekin tulivat viettämään iltaa meidän kanssamme. Muuten tänään ei ole mitään ihmeellistä tapahtunut, mutta huomenna on poikaystäväni synttärit, joten pitää tehdä hänelle aamupala valmiiksi sänkyyn ja sitten mennä äitini luokse, kun hän oli luvannut leipoa kakun, joten sinne auttamaan äitiä ja juomme siellä kakku kahvit tai sitten tulemme meille. En tiedä vielä ja illemmalla olisi tarkoitus että menisimme kahdestaan poikaystäväni kanssa elokuviin tai jotain muuta kivaa. Katsoo sitten mitä keksitään. :) Toivottavasti tulee olemaan hänellä mukava päivä :)



<3:llä julia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti