sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Selitystä blogi tauosta ja kuulumisia

Heippa ja anteeksi kauheasti pienestä tauosta, mutta siihen on syy. Nimittäin minun kännykän laturi sanoi itsensä irti taas. Olin juuri ostanut uuden, se oli ehkä noin viikon ollut minun käytössäni, kunnes taas se meni rikki. Olen ostanut vuoden aikana valehtelematta 7 laturia, enkä ymmärrä miten ne voi aina mennä rikki. Ei voi kyse olla enää käyttäjästä. Myönnän että en ole aina käsitellyt latureita hyvin, mutta tuo viimeinen laturi joka meni rikki oli minulla vain viikon käytössä? En ymmärrä enään oikeasti. No olin pari päivää ilman kännykkää, kun poikaystäväni oli töissä koko ajan eikä ehtinyt mennä ostamaan uutta. No lopulta pakotin hänet menemään, enhän minä ilman kännykkää voi olla yksin Yasminan kanssa. Mutta se tauko ilman kännykkää teki kyllä ehkä ihan hyvää. Enemmän keskittyi muuhun elämään. Ehkä se on ihan hyvä että laturit menee rikki ;) No ei kyllä, siis yksi laturikin maksaaa 25 euroa ja jos niitä joutuu useamman ostaa vuoden aikana niin sillähän saisi jo uuden kännykän. Huhhuh mihin turhaan sitä rahaa meneekään. Niin siis laturin takia en voinut ottaa kännykällä kuvia ja jotenkin kun sitten sain sen laturin niin jotenki se unohtui että pitää ottaa kuvia yms. Paitsi kyllähän minä voisin jostain muista jutuista postata, mutta eikai pieni tauko pahaa tee. :)
No mitäs me ollaan puuhailtu tämän tauon aikana. Minä olin pitkästä aikaa ulkona Keskiviikkona ystäväni kanssa, paitsi se ilta kyllä loppu lyhyeen, kun poikaystäväni soitti että Yasmina huutaa vain äitiä, eikä suostu nukkumaan, joten oli pakko lähteä kotiin. Ei kauhean mukavaa ollut, mutta mitä sitä ei oman lapsensa eteen tekisi. No pitää joskus toiste yrittää uusiksi ja ottaa siskoni meille katsomaan Yasminaa myös. Yhdessä he varmasti pärjäisivät. Toivottavasti tai joudun lopun elämäni olla vain kotona. :D
Minun ystäväni oli hänen lapsensa kanssa meillä 4 yötä ja oli todella mukavaa. Mutta voitte kuvitella kun kaksi lasta leikkivät(huutavat) yhdessä ja sotkevat koko kämppää. Toisaalta kivaa kun heistä oli toisilleen seuraa, mutta voi kuinka olen saanut siivota sen jälkeen. Perjantaina olimme uimahallissa tätini kanssa, ja voi että en muista koska viimeksi olisin ollut uimahallissa, ehkä ylä-asteella? Mutta se oli kyllä kivaa. Pitäisi ruveta enemmän käymään. Eilen olimme rannalla tätini kanssa ja otimme vähän aurinkoa ja kävimme pulahtamassa. Ja tänään olimme puistossa ja vielä iltapäivällä rannalla. En kyllä huomaa itsessäni mitään rajoja, mutta huomenna olisi tarkoitus jos sää suosii niin mennä ottamaan kunnolla aurinkoa. En haluaisi koko kesää olla valkoinen kuin jääkarhu.







Battery <3 Kesällä ei voi olla ilman!





Yks vaa tuli mukaa nukkumaa :D

<3:llä julia

6 kommenttia:

  1. Jeeeee !:) ps ei sun tarvi ottaa mtn paineita siitä et joka päivä pitäs postata :) ja oot kyllä niin kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pitäiskää mut ajattelin et noin pari päivä välein tai joskus harvemmi tai useammin :-) pitäis vaa keksii paljo mistä postailis !:) voi kiitos <3

      Poista
    2. Niinpä, se ois ihan sopiva väli:) haha, kerro vaikka sun perheestä, poikakaveristas, miten tutustuitte jne :)

      Poista
  2. Vitsi mikä nättimys ja mikä kroppa, vauu!!
    Etkö saa muuten takuuta sun laturille? Mä oon aina saanu, joten aina ku menee rikki niin käyn hakemassa uuden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia <3 ite en kyl tykkää mun kropasta :D pitäis vähö kiinteiyttää ja saada pari kiloa pois :) joo saan mut jostai kumma syystä hukkaan kuitit ..:D

      Poista